Kurt Østervig - laivanrakentajasta muotoilijaksi
Hans J. Wegner ja Arne Jacobsen ovat nimiä, jotka lähes jokainen tanskalaisen designin ystävä tunnistaa. Yksi aikansa tuotteliaimmista ja monipuolisimmista suunnittelijoista on kuitenkin jäänyt monilta vähemmälle huomiolle: Kurt Østervig.
Kurt Ejvind Østervig syntyi vuonna 1912 Odensessa, Fynin saarella Tanskassa. Alun perin hän kouluttautui laivanrakentajaksi ja -suunnittelijaksi, ja työskenteli kotikaupunkinsa telakalla, Odense Staalskibsværftissa, suunnitellen teräs- ja metallilaivoja.
Puun orgaaninen kauneus vei kuitenkin voiton kylmästä metallista. Østervig löysi intohimonsa huonekalumuotoilusta ja siirtyi 1930-luvun alussa töihin E. Knudsenin arkkitehtitoimistoon Odensessa. Vuonna 1947 hän perusti oman suunnittelustudionsa – alku uralle, joka kestäisi neljä vuosikymmentä.
Østervig teki tiivistä yhteistyötä aikansa merkittävimpien skandinaavisten huonekalutehtaiden, kuten Randers Møbelfabrik ja KP Jørgensen Møbelfabrik kanssa. Hänen suunnittelunsa sai jo varhain kansainvälistä tunnustusta: palkinnot Milanon triennaalissa vuosina 1953 ja 1960, sekä kutsu esitellä töitään New Yorkin Museum of Modern Artissa vuonna 1960.
Puumateriaalit olivat Østervigin sydäntä lähellä. Vaikka hän työskenteli myös tiikin ja ruusupuun parissa, suurin osa hänen tuotannostaan on valmistettu tammesta. Muotoilijana hän oli poikkeuksellisen monipuolinen – hänelle eivät olleet vieraita eri tyylit tai muodot, ja siksi hänen töistään puuttuu yksi selkeä, tunnistettava "Østervigmäisyys". Tämä vapaus näkyy sekä huonekaluissa koteihin, että hänen suunnittelemissaan kalusteissa hotelleihin, laivoihin ja muihin julkisiin tiloihin.
Vaikka Østervig oli oman aikansa ammattilaispiireissä arvostettu nimi, hän ei elinaikanaan saavuttanut samanlaista maailmanlaajuista mainetta kuin monet kollegansa. Hän jatkoi suunnittelua aina 1980-luvulle asti ja kuoli vuonna 1986.
Viime vuosina Kurt Østervigin työ on noussut uuteen arvoon. Hänen huonekalunsa ovat haluttuja kohteita arvostetuissa designhuutokaupoissa ympäri maailmaa – Kurt Østervig on vihdoin saanut paikkansa tanskalaisten huippumuotoilijoiden rinnalla.
Tutustu Kurt Østervigin tuotantoon meidän valikoimassamme tällä hetkellä